sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Laajalahden luonnonsuojelualue ja Villa Elfvik, Espoo

Kävimme tänään aamupäivällä kävelyllä Laajalahden luonnonsuojelualueella ja Villa Elfvikin luontotalolla. Sieltä löytyi kaikkia hienoja juttuja, eikä se edes maksanut mitään. 

Saavuimme ensin pienelle purolle, jossa istuskelimme hetken ja kuuntelimme lintujen sirkutusta. 


Puron vieressä oli Laajalahden luonnonsuojelualueen opastetaulu. Koirat pitää pitää kiinni alueella. Onneksi apinoista ei ollut mitään mainintaa. :)


Villa Elfvikin luontotalon luota lähtee mukavia luontopolkuja. 


Tänään tosin satuimme paikalle ruuhka-aikaan. Yleensä poluilla ei ole näin paljon ihmisiä. Nyt taisi olla alkamassa joku lapsille suunnattu kierros. 



Lähdimme äidin kanssa kävelemään toiseen suuntaa. Ensimmäisenä löysimme huisin ison puun. Kävin hieman kiipeilemässä puun juurissa. 



Seuraavaksi löysin jotain sienikasvustoa. Yksi iso ja paljon pieniä sieniä. Onkohan tuo iso noiden pienten sienten äiti? :o



Onneksi puissa ja pensaissa oli opasteita, sillä äiti ei kyllä tunne yhtään kasveja. 


Alueella oli hienoja polkuja. Äiti otti minusta pari kuvaa, kun istuskelin sillan kaiteella. 


Ilmassa oli hieman ukkosen tuntua, mutta onneksi vettä ei alkanut satamaan. 






Polun päässä näkyy Villa Elfvikin luontotalo. Luontotalo on vuonna 1904 valmistunut huvila, joka nykyisin toimii Espoon kaupungin ympäristövalistuskeskuksena. Luontotalossa käyminen ei maksa mitään. 
Sisältä talosta löytyi mm. tällainen kaveri. 

Luontotalossa oli myös ohjeita, kuinka voi hyödyntää luonnossa kasvavia kasveja. 


Tässä bloggaukseni tällä kertaa. Nähdään taas pian. :)

T. Ape 

P.S. Muita juttuja pääset lukemaan klikkaamalla tästä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti