perjantai 25. heinäkuuta 2014

Barcelonan nähtävyyksiä

Heräsimme ajoissa aamulla ja kävimme hotellin aamupalalla. Päivän ohjelmassa oli Barcelonan nähtävyyksiä ja kulkuvälineenä Hop on Hop of - bussi.

Hop on Hop of - bussin linjoja on Barcelonassa kolme ja yhden päivän lippu maksoi 27 € aikuiselta ja 16 € lapsilta. Ostimme liput hotellin respasta ja saimme huiman euron alennuksen per lippu. :) 



Hoteliamme lähimpänä oleva pysäkki oli vihreän linjan varrella, joten päätimme ajaa vihreän linjan ensimmäisenä, vaikka linjan varrella ei näyttänyt olevan mitään merkittäviä nähtävyyksiä. Istuimme bussissa koko kierroksen, jonka jälkeen vaihdoimme punaiselle linjalle. 

Siniseltä linjalta halusin ehdottomasti nähdä Antoni Gaudin suunnittelemat talot, Sagrada Familian ja Güellin puiston.

Punaisen linjan ensimmäinen nähtävyys, jossa pysähdyimme, oli goottilainen kirkko Barri Còticin alueella. Minusta goottilaiset kirkot ovat eri hienoja. Jos kirkkoon haluaa mennä sisälle, pitää muistaa peittää olkapäät ja polvet. 








Seuraavana oli vuorossa pysähdys Gaudin suunnittelemalla Casa Batllòn talolla, jota ihailimme vain ulkoa käsin. Talon katto oli kuulemani mukaan myös hieno, mutta meillä on niin paljon vielä nähtävää, joten jatkoimme matkaa. No osasyynä olivat tietysti jonot ja lippujen hinnat. 



Kävelimme seuraavalle nähtävyydelle, se oli myös Gaudin suunnittelema talo La Petrera, mutta harmiksemme se oli julkisivuremontissa. Ajattelimme, että voisimme mennä talon katolle, mutta kun pääsimme lippujonoon ja näimme hinnan 16 € henkilöltä, niin päätimme jatkaa matkaa.

Hyppäsimme sinisen linjan bussiin ja jatkoimme Barcelonan kuuluisimmalle nähtävyydelle Sagrada Familialle. Se on Gaudin suunnittelema kirkko, jonka rakennustyöt aloitettiin jo vuonna 1882, eikä se ole vieläkään valmis. 





Olimme jo etukäteen päättäneet, että emme mene kirkkoon sisään. Sisään päästäkseen pitää jonottaa pitkään ja odotusaika saattaa venyä jopa kahteen tuntiin. Jos haluat kuitenkin mennä kirkkoon sisälle, etkä halua jonottaa, niin sinun kannattaa katsoa etukäteen netistä, minkälaista lipputarjontaa on. Jonon ohi kyllä pääsee ainakin ryhmä mukana.

Kiersimme kirkon ja ihastelimme sitä ulkoapäin, sitten oli taas aika jatkaa matkaa. Hyppäsimme takaisin bussiin, joka huristeli seuraavaan kohteeseen. Nyt oli vuorossa Park Güell, jota ihmiset kutsuvat usein Gaudin puistoksi.

Puistoon pääsee ilmaiseksi, mutta parhaimpiin kohtiin on pääsymaksu, menimme siis lippujonoon. Kun olimme jonossa, tuli eräs nainen kertomaan meille, että lippuja saisi vasta kahden ja puolen tunnin päähän. No tähän me ei oltu osattu varautua. Päätimme ostaa kuitenkin liput ja mennä syömään tässä välissä.

Kävelimme puistosta rinteen alas ja löysimme alhaalta ihan kohtuullisin näköisen terassin tien laidasta. 




Otimme juomat ja katselimme maailman menoa. Ravintolassa näytti olevan päivän menu (Menu del día) hintaan 9 euroa henkilöltä ja terassille tarjoiltuna 10 euroa. Yritimme tavata mitä listassa luki, mutta emmehän me mitään selvää siitä saaneet, koska se oli espanjaksi.

Pyysimme tarjoilijan paikalle ja kysyimme mitä menu sisälsi. Tarjoilija yritti kertoa meille espanjaksi menun sisältöä, no siitähän olikin apua hurjasti, mitään ei ymmärretty. Tarjoilija poistui paikalta ja palasi hetken kuluttua englanninkielisen listan kassa. Äiti tilasi meille alkupalaksi melonia ilmakuivatulla kinkulla ja pääruuaksi lihaa. Äidin kaveri tilasi tomaattikeittoa ja kanaa. Sillä tomaattikeitolla oli joku hieno nimi, mutta enhän minä sitä muista. 




Menun hintaa sisältyi vielä pullo valkoviiniä ja jälkiruoaksi tuli jäätelöä. No se oli ihan tavallista purkkijäätelöä, mutta kyllä sekin maistui. Ruuan jälkeen lähdimme kiipeämään mäkeä ylös takaisin puistolle.

Park Güellin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1900 ja se valmistui 1914. 






Ylhäältä puistosta näki Sagrada Familian nosturien kera. 


Lopuksi tuli kaikista hienoimmat nähtävyydet.






Tämä lisko on ehkä puiston kuvatuin kohde. Minäkin jouduin ottamaan monta kuvaa tästä, kun aina joku turisti halusi tunkea itsensä kuvaan liskon kanssa.





Puiston jälkeen palasimme bussille, josta matkamme jatkui sinistä bussilinjaa pitkin. Olimme tässä vaiheessa on aika väsyksissä nähtävyyksien katselusta, joten emme pysähtyneet enää muissa sinisen linjan kohteissa.

Sinisen bussilinjan jälkeen vaihdoimme punaiselle linjalle ja pysähdyimme Plaza Espanyalla. Lähellä oli myös Katalonian kansallismuseon rakennus (MNAC), jota kävimme ihastelemassa. 




Illalla palasimme hotellille ja suuntasimme rantaravintolaan syömään. 




Tällä kertaa emme saaneet kovinkaan hyvää ruokaa, mutta aina ei voi onnistua. Onneksi seuraavana päivänä saimme hyvää illallista. :)

Seuraavassa bloggauksessa Barcelonan hotelliarvostelu ja sitten matka jatkuu taas.

T. Ape

P.S. La Ramblalla emme käyneet tällä kierroksella, koska seuraavan päivän suunnitelmissa oli käynti ravintolassa, joka sijaitsi lähellä La Ramblaa. Kerron siitä ravintolasta teille toisessa bloggauksessa.



4 kommenttia:

  1. Hauska lukea postauksestasi Barcelonasta -rakkaasta kakkos-kotikaupungistani! Sagrada Familian remppa näyttää hyvin edistyneen keväästä jolloin viimeksi olin siellä. Parc Güellissä en ole käynyt sen jälkeen kun se muuttui maksulliseksi. Hyvä tietää että lippuja joutuu sielläkin jonottamaan (miksipäs ei) ja antavat kellonaan. Kenties tänä syksynä viemme vieraitamme sinne. Huomenna Barcelonan lämpöön! <3

    VastaaPoista
  2. Tuttuja maisemia ja nähtävyyksiä, heh. :)

    VastaaPoista
  3. KUVIEN TASO LOISTAVA!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia, palaute ilahduttaa aina. :) -Ape

      Poista