sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Valoa pimeyden keskelle, Lux Helsinki 2015

Lux Helsinki järjestetään jo seitsemättä kertaa. Äiti on käynyt kahtena vuonna katsomassa hienoja valoteoksia, mutta minä pääsin mukaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Etsin aamulla äidin valokuvista vuoden 2014 Lux Helsinki tapahtuman kuvia. Teokset näyttivät hienoilta, vaikka äiti oli ottanut kuvat puhelimella. 



En meinannut millään malttaa odottaa iltaan saakka, mutta onneksi meille tuli kaveri kylään, niin aika kului mukavasti. Illan hämärtyessä lähdimme liikkeelle. Aloitimme kierroksen Senaatintorilta, jossa oli tuliesitys. 



Tuomiokirkkoon heijastettava valoshow oli tänä vuonna hieman pettymys, kun olin nähnyt aamulla hienon kuvan viime vuodelta. 

Hienoin teos oli mielestäni suuri muna, joka vaihtoi väriä. 


Kävin myös teoksen sisällä. 


Kävelykierroksen kivoin juttu oli koppi, mihin kuka vaan sai mennä esiintymään. Esiintyjä näkyi varjokuvana kopissa ja seinälle heijastettuna. 

Mutta kaikkein huikeinta oli, kun ystäväni Tuija meni koppiin sisään. Minua vähän jännitti, että mitä kopissa tapahtuu, sillä edelliset vierailijat olivat pomppineet ja heilutelleet käsiä. 

Hetken kuluttua alkoi kuulumaan musiikkia, se oli Pepe Willbergin "Aamu" ja Tuija alkoi laulaa! Voi kuinka hieno esitys se oli, kyllä Tuija on rohkea nainen. 



Välillä minulla oli hieman tassut jäässä, mutta oli mukava katsella valoa pimeyden keskellä. 


Kävimme myös kansallismuseon pihalla. 


Ja kansalaistorilla.


Lopuksi kävimme katsomassa mitä Sanomatalossa oli. 


Äiti oli sitä mieltä, että viime vuonna oli parempi Lux Helsinki, mutta oli tyytyväinen kierrokseen, sillä ulkoiltua tuli pari tuntia. 

Valoteokset saivat myös minun luovuuteni esiin ja päätin tehdä oman teoksen. Äiti ehdotti nimeksi "valontuoja", mutta minusta se oli liian pröystäilevä, joten annoin teokselle nimeksi Apinan valo.  



Jos satut asumaan lähellä Helsinkiä tai olet muuten vain käymässä täällä päin, voit käydä katsomassa valotaideteoksia ajalla 4.1.-8.1.2015, klo 17 - 22. Tarkemmat tiedot tapahtumasta löydät klikkaamalla tästä

Mikäli asut kauempana, etkä pääse tapahtumaan, niin toivottavasti pääsit mukaan tunnelmaan tällä minun Lux Helsinki kierroksella. 

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



2 kommenttia: