tiistai 12. toukokuuta 2015

Malta, osa 6, Mdinan katedraali, näköalapaikka ja lasitaidetta

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta kun saavuimme apostoli Paavalin katedraalille. 


Tietoja katedraalista: 

  • Sisäänpääsymaksu tähän katedraaliin on viisi euroa ja samalla lipulla pääsee katedraalin museoon. 
  • Pääoven yläpuolella on Mdinan vaakuna
  • Katon freskot esittävät pyhän Paavalin elämää 
  • Tarinan mukaan apostoli Paavali käännytti tällä paikalla kuvernööri Publiuksen kristinuskoon. 
  • Tällä sijainnilla on ollut kirkko jo 400-luvulla, kirkko laajennettiin 1093 normanni Rogerin toimesta.
  • Kirkko rakennettiin uudelleen vuoden 1693 maanjäristyksen jälkeen Lorenzo Gafàn suunnitelmien mukaan ja omistettiin apostoli Paavalille. 


Kirkko oli sisältä hyvin barokkimainen ja koristeellinen. 


Myös lattia oli täynnä koristeellisia kuvia ja taidetta. 


Katedraalin jälkeen oppaat vievät meidät katedraalin museoon, joka näkyy kuvassa oikealla. Museo sijaitsee katedraalin sivuovea vastapäätä. 


Museossa ei saanut ottaa kuvia. No eipä siinä mitään, koska ei siellä minun mielestäni mitään eri mielenkiintoista ollutkaan. Museosta löytyy saviesineitä ja rahoja ajalta ennen ajanlaskun alkua, pyhiä esineitä, käsikirjoituksia, nuotteja ja maalauksia. 

Kävin vilkaisemassa museon ja karkasin pihalle aurinkoon, kun muut jäivät vielä katselemaan museon aarteita. 


Ulkona oli aivan ihan auringonpaiste!

Kun muut tulivat ulos museosta, jatkoimme matkaa Mdinan näköalapaikalle. Matkalla näimme hauskasti kaartuvia kaltereita ikkunoiden edessä. 


Opas kertoi, että kaltereiden kaartuvuuteen oli kaksi käytännön syytä. Ikkunan sai avattua ulospäin ja toisaalta ikkunasta saattoi kurkata, että kuka oli ovella. 

Mdinan näköalapaikalle Vallinsarviaukiolle pääsee kävelemällä kaupungin pääportista suoraan pääkatua. Muurien reunalta on laajat näkymät Maltan saarelle. 


Näköalapaikalla katselimme maisemia, otimme valokuvat ja kävelimme takaisin bussille, josta matka jatkui vielä katsomaan lasinpuhallusta. 


Kaupassa olevat esineet olivat hienoja, mutta en ostanut mitään.


Minun suosikki-esineeni oi seuraavassa kuvassa oleva kitara. 


Kaupassa väsymys alkoi ja painaa, olin valmis siirtymään jo hotellille. Seuraavassa osassa saavumme hotellille, joka sijaitsee Sliemassa. 

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia pääset lukemaan klikkaamalla tästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti