torstai 9. heinäkuuta 2015

Bratislava osa 12, ostoskeskus Central ja edullinen lounaspaikka

Aamukävelymme oli johtanut ostoskeskuksen pihaan. Ulkona oli jo aika lämmin, joten päätimme katsoa ostoskeskuksen tarjontaa. 


Ostoskeskuksesta löytyi suuri määrä erilaisia liikkeitä. Vaateliikkeitä oli mm. Zara, New Yorker, Mango, Bershka, Diesel, Gerry Weber ja Bershka. 


Minusta oli paras juttu, että ostoskeskuksessa oli ilmastointi. 



Äiti löysi itselleen huisin kivat kengät, mutta onneksi ne eivät olleet mukavat jalassa, sillä ei meidän matkalaukkuun olisi mitään mahtunut. 


Minä yritin näyttää äidille toisia kenkiä, jotka olivat tehty kullasta. En ymmärrä miksi äiti ei kiinnostunut niistä kengistä. 


Kun kenkäkauppa oli tsekattu, löysi äiti mieleisen liikkeen. Äiti päätti, että nyt oli aika laittaa kädet ja jalat kesäkuntoon. 


Äiti otti manikyyrin, jolle tuli hintaa 12 euroa sekä pedikyyrin hintaan 20 euroa. Kun hoidot oli tehty, poistuimme ostoskeskuksesta. 

Kun pääsimme pihalle, alkoi meillä olla jo hieman nälkä. Noin 50 metrin päässä ostoskeskuksesta näkyikin sopivasti ravintoa. 


Menimme ravintolan terassille istumaan ja tarjoilija kiiruhti meidän luokse. Otimme listalta keittolounaan. 


Ensin tuli keitto, joka ei ollut mitenkään erityisen hyvää, mutta kyllä minä söin sen. 


Mietin jo hetken, että tässäkö tämä nyt oli. Keitto hintaan 4,69 euroa! No ei sentään, tarjoilija toi meille hetken päästä varsinaisen ruuan. 


Lounas oli maittava, eikä hinnalla pilattu. Matka jatkuu seuraavassa numerossa.

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



2 kommenttia:

  1. Heh heh :D Minä kyllä ymmärrän miksei äitis ollut kiinostunut niistä sun kultakengistäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ymmärryksestä. ;) Apella on välillä vähän erikoinen tyylitaju. :)

      Poista