torstai 24. syyskuuta 2015

Bryssel osa 4, Manneken Pis, Jeanneke Pis ja Manneken Peace


Ensimmäisenä päivänä kaupungissa matkani johti kaupungin kuuluisimman patsaan luokse, joka on pissaava poika nimeltään Manneken Pis. 


Mutta miksi ihmeessä pissaavasta pojasta on tehty patsas? 

Yhden tarinan mukaan kaupungissa vierailulla ollut isä kadotti poikansa. Kaupunkilaiset osallistuivat pojan etsintään ja hänet löydettiin samalta paikalta pissaamassa, jossa patsas nykyisin sijaitsee. Ilahtunut isä rakennutti patsaan tälle paikalle. 


Toinen tarina puolestaan kertoo, että poika olisi toiminut vakoojana kaupungin piirityksen aikana ja sammuttanut pommin sytytyslangan pissaamalla. Hmmm ... uskoo ken tahtoo.   



Minä näin patsaan ilman vaatteita, mutta tämä poika ei ole aina ilkosillaan, sillä hän omistaa yli 900 asusteen vaatekokoelman. Esimerkiksi joulun aikaan voit nähdä tämän patsaan tonttuasussa. 

Manneken Pis on kuuluisa, mutta tiesitkö että kaupungista löytyy myös pissaava tyttö nimeltään Jeanneke Pis? Etsin eräänä aamuna tätä tyttöä äidin kanssa kulkien Brysselin katuja ristiin ja rastiin. Helppoa tytön löytäminen ei ollut, mutta vihdoin löysimme hänet kujan päädystä, ristikon takaa. 


Manneken Pis on seisonut paikallaan 1600-luvulta lähtien. Jeanneke Pis on puolestaan asustanut Brysselissä 80-luvulta lähtien. Osa ihmisistä kertoo kyseessä on pissaavan pojan leikkikaveri ja toiset kertovat hänen olevan Mannekenin sisko. Niin no, voihan hän olla molempia, sisko sekä kaveri. 


Löysin myös eräänä päivänä kaupungilla kulkiessa Manneken Peacen. 


Että tällaista tarinaa tällä kertaa. Matka Brysselissä jatkuu sulkaamuseoon seuraavassa osassa

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti