Singapore, V Hotel Lavender

Huone oli erittäin pieni. Vilkas apina tarvitsisi enemmän tilaa. Äitiä huoneen pienuus ei haitannut, koska olimme vain kaksi erillistä yötä hotellissa. Aamupalaa meillä ei ollut, joten siitä en osaa sanoa mitään, mutta hotellin alapuolella oli pieni kauppa ja ruokapaikkoja, joten pelkoa nälkäkuolemasta ei ollut.

Hotelli oli metropysäkin päällä, joten liikkuminen metrolla olisi ollut kätevää, mutta emme käyttäneet metroa. Ensimmäisenä iltana kävelimme Little Indiaan ja toisella kerralla hotellilla yötä ollessamme ajoimme taksilla Marina Bayn alueelle.


 


Kylpyhuoneessa oli shampoo, suihkusaippua, vartalovoide, hammasharjat, suihkuhattu ja pyyhkeet. Käsisaippuan ja käsipyyhkeiden puuttuminen hieman ihmetytti, mutta suihkusaippua ajoi asian.



Lisäksi huoneessa oli tallelokero, kaksi pulloa vettä ja kahvin/teen keittovälineet. Hanavesi on Singaporessa myös juomakelpoista.

Palvelu oli hyvää ja kaikki sujui niin kuin pitikin. Uima-altaalla emme viettäneet aikaa. Kävimme kuitenkin katsomassa altaan, aurinkoa altaalla ei olisi voinut ottaa. Mutta emmehän me apinat nyt muutenkaan aurinkoa ota, ajattelin vaan kertoa, jos jotain ihmistä kiinnostaisi asia. :)

Ainut hieman ärsyttävä asia oli hissin ääni, joka ilmoitti mm. oven avautumisesta ja sulkeutumisesta. ;)



Ihan siis kelpo hotelli, vaikka huone ja suihku eivät olleet tilavimmasta päästä. 

Koosteen Singaporesta löydät klikkaamalla tästä ja muut matkakertomukset tästä.

T. Ape

P.S. Muut hotelliarvostelut voit lukea täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti