Kuala Lumpur

25.4.2014

Ape kävi Malesiassa 28.3.-1.4.2014.

Hei kaikki matkailun ja minun (Apen) ystävät. Kerron teille nyt Malesian matkastani. Minulla ei ole tietoa Malesian rantakohteista, koska lyhyt viiden päivän matkamme kohdistui Kuala Lumpuriin ja Sepangin radalla pidettäviin formula-kisoihin.

Teimme matkan Kuala Lumpuriin Singaporesta ja olimme varanneet etukäteen edulliset lennot halpalentoyhtiöltä (Tigerair).

Lentokentälle saapuessamme oli pitkät jonot passintarkastukseen, jossa vietimme jonkin aikaan. Kaikkien ihmisten piti antaa myös sormenjäljet. Minulta ei kyllä pyydetty tassun jälkiä.

Seuraavana oli vuorossa jonotusta hurjan pitkässä taksijonossa. Olimme olleet jo hetken jonossa, niin virkailija tuli kysymään, että onko meillä kuponki taksiin. Kuponki! No eihän meillä mitään kuponkia ollut. Virkailija sanoi, että kuponki pitää ostaa ensin ja sen jälkeen pitää tulla uudestaan jonottamaan. Äiti lähti etsimään lentokentältä paikkaa mistä kuponkeja ostetaan. Minä jäin äidin kaverin kanssa vahtimaan matkalaukkuja. Äiti joutui kysymään kahdesti paikkaa mistä kuponkeja saa, koska lentokentällä ei ollut opastekylttejä. Vihdoin paikka löytyi ja hetken jonottamisen jälkeen äiti sai ostettua kupongin. Meitä vähän ärsytti se kuponki-juttu.

Onneksi meidän ei tarvinnut enää jonottaa, vaan saimme taksin heti, kun meillä oli kuponki.

Taksimatka oli pitkä lentokentältä hotellille, mutta se ei ollut onneksi kallis. Osuimme vielä ruuhka-aikana keskustaan ja koko matka kesti puolitoista tuntia.


 

Saavuimme vihdoin hotellille, joka näkyy yllä olevassa kuvassa. Hotelli (Novotel) oli keskustassa hyvällä sijainnilla.

Huoneeseen päästyämme yksi mies toi meidän laukut ja samalla jutteli kaikenlaista. Äidin kanssa se halusi vertailla puhelinta. Minulle se myös jutteli kovasti ja paijasi minua päästä. Välillä se puhui Aku Ankan äänellä minulle ja vastaili myös minun puolesta. Hauska tyyppi.


Kun mies oli saatu ulos huoneesta. Äiti ja äidin kaveri lähtivät kaupungille tapaamaan äidin jotain tuttua, joka oli tullut Kuala Lumpuriin formuloiden takia. Minä jäin huoneeseen lepäämään.

Seuraavana päivänä menimme katselemaan hotellin vieressä olevaa suurta ostoskeskusta. Siellä oli paljon kauppoja ja ruokapaikkoja.



Löysimme ostoskeskuksesta mukavan meksikolaisen ruokapaikan. Äidin kaveri otti jonkun terveysjuoman, siinä oli paljon vihreitä juttuja, sen nimi taisi olla joku Mojito. Ensin se yritti tilata jonkun toisen terveysjuoman, mutta tomaattimehu oli loppu.



Kun olimme syöneet, paikalle tuli myös se äidin tuttu, joka oli tullut Malesiaan katsomaan formula-kisoja.

Lähdimme kaikki yhdessä katsomaan Petronaksen torneja. Seuraavan kuvan otin ihan tornien juurelta. Tornit olivat huisin korkeat.


Äidin tuttu kyseli, että kiinnostaisiko meitäkin lähteä katsomaan seuraavana päivänä formuloita. Äiti sanoi, että kiinnostaa kyllä, kunhan liput eivät maksa paljon.

Vettä alkoi satamaan kaatamalla ja lähdimme taksilla paikkaan, jossa lippuja kisoihin oli myynnissä.


Taksikuski lähti auttamaan meitä lippujen ostossa. Hetken neuvottelujen jälkeen meillä oli liput kisoihin. Taksikuskin kanssa sovittiin, että hän lähtisi viemään meitä seuraavana päivänä kisoihin ja hän toisi meidät myös takaisin.

Onneksi se äidin tuttu osasi tinkiä ja hoitaa muutenkin kaikki lippu- ja taksi-jutut. Ilman häntä meillä olisi jäänyt kisat kokematta. Kiitosta vaan, jos satut lukemaan tätä minun bloggausta! Äiti on niin huono tekemään kauppaa, kun se inhoaa tinkimistä.



Kun liput olivat hommattu, menimme syömään ja katsomaan Manchester Unitedin peliä. Ulkona ei voinut kävellä sinä iltana koska oli kova ukonilma ja vettä tuli kaatamalla.

Seuraavana aamuna lähdimme kohti Sepangin rataa. Olimme äidin kanssa ihan innoissamme ja niin taisi olla ne kaksi muutakin. Kuski ajoi meidät paikkaan, josta oli bussikuljetukset radalle. Seuraavassa kuvassa olemme menossa jo sisään Sepangin radan alueelle.

 


Minä löysin Valtterin tallin. Yritin kovasti huutaa Valtteriiiii! Mutta Valtteria ei näkynyt.




Sitten löysin Ferrarin tallit. Kimiä eikä Alonsoa näkynyt.




Meidän katsomo oli Crystal. Olin ihan ihmeissäni, että meidän paikat on lähtösuoran kohdalla. En ollut koskaan kuvitellut pääseväni kisoihin, saati sitten sitä, että pääsisin katsomoon, joka olisi lähtösuoralla.




Olimme ajoissa radalla. Katsomossa ei ollut vielä muita. Siellä minä nyt istun, Sepangin radalla, ensimmäisessä rivissä lähtösuoran kohdalla. Sen verran vinkkiä, että ensimmäinen rivi ei ole kuitenkaan paras, koska kaide osuu silmien kohdalle. Me vaihdoimme paikkaa ylemmäksi kisan alettua, koska katsomossa oli tilaa.



Emme jääneet kuitenkaan katsomoon vielä istumaan vaan menimme kiertelemään aluetta.

Päivä oli todella kuuma, lämpötila oli varmaan 40 astetta. Äiti ei ollut muistanut laittaa aurinkovoidetta, koska edellisenä päivänä oli satanut vettä kaatamalla. No illalla tulos sitten nähtiin, äidin iho oli muuttunut Ferrarin punaiseksi.

Kisa-alueelta ei löytynyt meille Suomen lippuja, mutta onneksi meidän katsomossa monella oli Suomen lippu. Tuo seuraavassa kuvassa oleva tyttö taisi olla rakastunut Kimiin, minusta tuntuu, että se ei ole Kimin tyttöystävä.

 


Ennen varsinaista kisaa oli muita autokilpailuja. Lisäksi F1-kuljettajat esiteltiin kierrättämällä heidät bussilla radalla.



Kimiä haastateltiin esittelykierroksen aikana. En nyt vaan muista yhtään, että mitä Kimi sanoi.



Kun kuskien esittely oli ohi, alkoi valmistelut. Radalle alkoi tulla renkaita, tallien henkilökuntaa, tyttöjä kylttien kanssa, toimittajia ja paljon kuvaajia.




Seuraavassa kuvassa Alonso on kuvaajien piirittämänä. Alonso on keskellä kuvaa punainen lippis päässä.


Nyt tulee Kimi! Kimi juo jotain juomaa! Kimiiiii! Huusin minä, ei Kimi kuullut, mutta ei se haitannut. Oli niin mukavaa katsella sitä kaikkea touhua. Kaikki ottivat hurjasti kuvia. Minä myös. :)



Siinä se Kimi menee taas!



Nyt Kimi on päivänvarjon alla. Radalla oli varmaan hurjan kuuma.




Meidän istumapaikat oli ihan lähellä Kimin lähtöruutua. Kisa on juuri alkamassa.




Nyt kisa on käynnissä. Autot ajoivat hurjan lujaa ohi, enkä oikeen ollut aina perillä tilanteesta. Onneksi paikaltamme näki kuitenkin ruudulle, josta pystyi seuraamaan tilannetta. Tosin ruutu oli hieman liian pieni. Autojen äänet ei olleet niin kovia kuin luulin, joten korvatulppia emme tarvinneet.




Ruutulippu! Kisa on ohi. Suomalaiset eivät pärjänneet tällä kertaa, mutta olipahan kokemus!





Palkintopallille pääsi puolisuomalainen, sen Keken poika.



Palkintojen jaon jälkeen lähdimme taksilla takaisin hotellille.

Seuraavana päivänä meillä oli suunnitelmissa mennä Petronaksen torneihin sisään, Batu Cavesille ja Menara Kuala Lumpuriin.

Aamulla otimme taksin Batu Caves -luolille, joka on hindujen pyhä paikka. Luolassa on myös pieni hindutemppeli. Minua toisin kiinnosti enemmän ne apinat, jotka juoksentelivat siellä vapaana. Kuvassa on sisäänkäynti luolaan, ensin piti kiivetä monta porrasta, ainakin kaksisataa, mutta ei se kovin rankkaa ollut.



Nyt näkyy ensimmäinen apina! Minua vähän pelotti, vaikka se minun sukulainen onkin. Onneksi sillä oli appelsiinia syötävänä ja se keskittyi syömiseen. Sanoin sille vaan "moi" ja jatkoin matkaan.




No se jatkoi syömistä.




Seuraava kuva on luolan sisältä. Vasemmalla puolella portaiden alkupäässä on pieni hindutemppeli.




Näin myös pikkuapinan. Se oli mielestäni aika hassun näköinen syödessään.




Seuraavassa kuvassa se näyttää hieman hämmentyneeltä.




Alueella oli myös lampi, missä oli paljon kaloja.




Näin myös hurjan ison vihreän patsaan! Se taisi olla joku hindulainen jumala. Katso miten pieni tuo ihminen on kuvassa.




Batu Caves-luolien jälkeen menimme Merana Kuala Lumpur -torniin katselemaan maisemia. Alla olevassa kuvassa torni on iltavalaistuksessa.




Menara Kuala Lumpur -tornin näköalatasanteelta otettu kuva seuraavana.




Meille selvisi, että Petronaksen tornit ovat kiinni maanantaisin, joten päädyimme ihailemaan torneja vielä uudemman kerran ulkoapäin iltavalaistuksessa.






Illalla kävimme vielä kävelyllä kaupungilla ja hakemassa iltapalaa.




Hotellin uima-altaalla emme ehtineet käymään, mutta kuva piti käydä nappaamassa ennen lähtöä.




Heippa hei Kuala Lumpur! Oli mukava tutustua! Terveisin Ape.



Yksi nolo juttu vielä. Olimme aamulla väärällä lentokentällä, kun olimme palaamassa Singaporeen, mutta onneksi toinen kenttä ei ollut kaukana. :)

T. Ape

P.S. Hotelliarvostelut eri kohteista löydät klikkaamalla tästä ja juttuja muista matkakohteista täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti